Koulu

Tällä hetkellä päivä jakautuu kahteen hyvin erilaiseen jaksoon. Kamalaan aamuun ja parempaan, toivoa herättävään iltapäivään. Kolmannessa koulupäivässä mennään, ja tältä näyttää tänään:

Lapset on eri luokilla, Patu 2./3. luokalla jonka opena 29-vuotias Mr Thomas. Pinskun 4./5. luokkaa opettaa 37-vuotias Mr Nathan. Molemmat on brittejä ja hurrailen, kun saatiin nuoret miesopet. Suomessa ainakin meidän lasten koulussa on voimakas naispainotus suhteessa about 90/10, ja ikäjakauma siellä eläköityvässä päässä, joten tekee hyvää saada vähän toisenlaistakin perspektiiviä opetukseen. Luokat on tosi pienet: molemmissa kymmenkunta oppilasta. Kaikki muut lapset taitaa olla italialaisia ja molemmilla luokilla on vain yhdet uudet oppilaat meidän lasten lisäksi, sisarukset nämäkin (jotka aloittavat vasta ensi viikolla). Luokat tekevät tiivistä yhteistyötä ja yhteisiä tuntejakin on sisaruksilla alussa ollut mukavasti.

Kampaamon oikealta puolelta mennään kouluun.

Koulurakennus sijaitsee meiltä 10 minuutin kävelymatkan päässä, eikä ole suuren suuri. Tilat on jaettu mukavasti "osastoihin" niin että meidän muksujen käytävällä on 1-5-luokkalaiset, pienemmät toisaalla omissa tiloissaan ja isommat sitten vissiin eri kerroksessa/rapussa/talossa, kun niitä ei ole paljon näkynyt. Kodikasta on muttei mitenkään erityisen hohdokasta (en sitä kyllä koululta odottanutkaan, vaikka kymppitonnin vuodessa maksaakin). Välitunneille lapset menevät viereiseen puistoon, joka sattuu olemaan muutenkin meidän lempipuisto. Ruokailu on läheisessä ravintolassa (!), sisältää alku- ja pääruuan (!), ja annokset tulevat valmiiksi katettuina pöytään (!).

Veli ja sen sisko

Koulupäivä on aina klo 8:45-15:45. Pitkä, mielestäni. Lapset saisivat mennä itse kouluun, mutta iltapäivällä ne pitää hakea. Meillä on kuitenkin sen verran haastavia risteyksiä matkalla, että saatan lapset mennen tullen, myöhemmin varmaan koiran kanssa. Päivä koostuu siten, että eka välitunti on 10:20-10:40, ja silloin syödään kotoa tuodut (terveelliset) eväät. Seuraava breikki on lounastauko 12-13 ja sitten painetaankin iltapäivä putkeen. Lukujärjestystä ei ainakaan vielä ole, mutta keskiviikkoisin on liikuntapäivä ja perjantaisin kirjastopäivä. Ipadeja käytetään aktiivisesti opetuksessa (ja Google Translate on meidän lapsilla kovassa käytössä). Koulupuvut on pakolliset kaikille alle 11-vuotiaille, koskee myös liikuntaa. Koululaukku pitää olla "messenger style" eli reppuja ei sallita. Hiukset pitää pitää kiinni. Tarkkaa, mut kieltämättä ipanat näyttää aika päteviltä.

Lähtökohdat on mielestäni oivat. Mutta sitten tullaan siihen vaikeampaan puoleen, eli sopeutumiseen uuteen ryhmään ummikkona.

Eka päivä jännitti, totta kai. Vähän itkuakin oli päivän mittaan pirskahdellut, mutta iltapäivällä ilmeet olivat jo sangen iloiset. Esikoinen antoi ekan päivän arvosanaksi 4+ ja kuopus 3 1/2, mikä on aika hyvin kun asteikko oli 1-5. Pinsku oli saanut heti pari kaveria, Isabellan ja Sofian, ihanat neitokaiset, jotka halasivat kun lähdettiin kotiin. Kavereiden ansiosta Pinskun ahdistus lieveni hurjasti, ja neiti onkin sittemmin mennyt ihan mielellään kouluun, vaikka ymmärtämättömyys ja osaamattomuus ottavat päähän ja saavat olon tuntumaan tyhmältä.

Patulla sen sijaan on vaikeampaa. Suru hiipi puseroon ekan päivän iltana ja jatkui aamulla. Toisen koulupäivän aamu oli kurja, mieli apea sekä lapsella että äidillä. Urheasti pikkumies kuitenkin tunnille jäi, vaikka myöhemmin aamupäivällä oli tarvittu siskoa lohduttamaan, kun oli tullut niin kova ikävä äitiä. Tilannetta ei yhtään helpota se, että poika on hitaasti lämpiävää tyyppiä, ja ystävystyminen vie kauan ihan kotimaisissakin olosuhteissa. Aivan varmasti tuntuu yksinäiseltä, kun kavereita ei ole vielä löytynyt, mistään ei ymmärrä mitään ja rutiinitkaan ei ole vielä hallussa.

Patun näkemys siitä, millaista on missäkin

Kaikesta tästä huolimatta koulussa lienee myös mukavia hetkiä. Toisen päivän jälkeen kotimatkalla Patu oli taas sitä mieltä, että oli ihan kiva päivä. Ja usko huomiseen vahvistui taas vähän.

Ilottelua lempipuistossa kotimatkalla

Toisen päivän ilta meni ilman itkuja, ja kolmannen aamu lähti hyvin käyntiin, mutta koulumatkalla tuli takapakkia. "Tuntuu ihan vankilalta", pieni totesi, ja aloitti hysteerisen itkun. Oli pakko jäädä luokkaan hetkeksi lohduttamaan. Ei auttanut opettajan huomio, ei tiedossa ollut liikuntapäivä (futista!) eikä ensimmäinen luokkakaverilta saatu synttärikutsukaan. Kävi sitten niin, että sorruin lahjonnan tielle ja lupasin käydä ostamassa jonkun Wii-pelin palkinnoksi tsempistä. Tästä narustahan sitten varmaan vedellään jatkossakin...

Mutta pakko myöntää, että jonkun verran on omatuntoa ostettu puhtaaksi. Pieniä ylläreitä olen antanut joka koulupäivä ja perjantaina mennään ekan viikon kunniaksi lelukauppaan. Sitten pitäisi vielä selvitä ens viikon maanantaista (tasan tulee tekemään tiukkaa) ja loppuviikosta jollakin tapaa. Kaks viikkoa on useiden lähteiden mukaan se pahin jakso, sitten pitäisi helpottaa vähän. Niin tai näin, päivä kerrallaan tässä on mentävä ja toivottava parasta. Pidettävä mielessä, että tätä muuttoa ja koulua ON ihan oikeasti mietitty ja haaste päätetty ottaa vastaan. Nyt on raskasta, mutta palkinto odottaa toivottavasti siellä jossakin.
 
Kiitos virtuaalisen (vertais)tuen, oma pää on vielä jotenkin kasassa. Töitä saatikka gradua en ole pystynyt kuin vilkaisemaan, sen verran uuvuttavaa tämä koulun aloitus on ollut itsellekin. Onneksi, siis isosti ONNEKSI, mulla on mahdollisuus kerätä itseäni päivisin ja tukea lapsia muu aika. Tuntuu uskomattomalta, että joku voi selvitä tällaisesta muutoksesta lasten kanssa ja käydä itse samalla töissä. Nostan hattua. Mulle riittää hengittely.