Priorisoinnin mestari

Koska olen henkilö tyyppiä "monta rautaa tulessa", olen vuosien mittaan oppinut melko taitavaksi priorisoijaksi. Samalla tyylillä on painettu läpi viime kuukausien, kun keskittyminen on pitänyt kohdistaa yhteen roikkumaan jääneeseen opinnäytetyöhön ja kaikki muu ylimääräinen on sitä myötä työnnetty hetkeksi sivummalle.

Kuvittelin tästä vuodesta muun muassa, että mulla olisi kerrankin tarpeeksi aikaa itselleni ja hyvinvoinnilleni. Että vetäisin keväällä helposti maratonin treenattuani juoksua läpi lumettoman talven, saisin balanssia säännöllisiltä Pilates-tunneilta, lukisin sekä ammatti- että kaunokirjallisuutta, kiertäisin taidenäyttelyitä ja niin edellen. Ja pah. Arkipäivät on ohjelmoitu aikavälillä 6:30-21:00 ja tämänkin viikonlopun olen kököttänyt aamusta iltaan koneen ääressä saamatta silti mitään aikaiseksi. Tilastollinen analyysi ei selvästikään korreloi positiivisesti mun kapasiteettitason kanssa.

Liikkuminen on siis jäänyt koiran ulkoiluttamiseen ja päivittäisiin kävelymatkoihin koululle ja takaisin. Silti alkoi jotenkin tuntua, että aika ei riitä mihinkään, joten viikko sitten latasin ex-työkaverin innoittamana Moves-applikaation, jotta saisin tolkkua päivittäiseen ajankäyttööni. Ja kas kummaa, mullahan on liikunnallisesti erittäin aktiivinen elämäntapa! Näköjään kävelen helposti kolmisen tuntia päivässä. Eli kun laskee, että lapset on koulussa 7 tuntia, jona aikana mun pitäis saada se supertieteellinen työni tehtyä, ja josta kävelen kuitenkin vähintään 2 tuntia (plus puol tuntia aamulla seiskan pintaan ja illalla saman verran) ja ehkä syönkin/pesen pyykkiä/ripustan pyykkiä/tyhjennän astianpesukonetta/tms. niin ei mulla jää tehokasta työaikaa kuin max viis tuntia, ja sekin risaisena (tän tason matematiikkaa sentään osaan)! Lisäksi mulla menee viitisen tuntia viikossa italianopintoihin. Oho. Ei ihme että aika tuntuu loppuvan. Mutta samalla olen kyllä tavallaan iloinen tästä yllättävästä liikunnallisuudestani.

Nyt on kuitenkin sellanen priorisointi menossa, että meillä ei juuri siivota, päivitetä blogia tai pidetä yhteyksiä, käydä kaupassa, eikä kahteen viikkoon italiantunneillakaan, leikitä, harrasteta, käydä Miss Wendyn dinnereillä*, lorvita tai mitään muutakaan ylimääräistä ainakaan mun toimesta. Ja sen kyllä huomaa, etenkin tuon ensimmäisen. Perjantaina esmes "työhuoneeni" näytti tältä (lähes läpinäkymättömästä ikkunasta tai lattian pölykerroksesta en edes kehdannut ottaa kuvaa):

Lisää kuvateksti

Onneks merimies hoitaa aika kiltisti sen minkä mä jätän tekemättä ja tänään sain rauhassa istua Peltorit päässä kun se imuroi ja moppasi. Lisäksi onnistuin delegoimaan sen kontolle lasten karnevaaliasujen hankinnan. Täällähän eletään kiihkeintä karnevaaliaikaa ja puolen tunnin matkan päässä olis muun muassa Viareggion maa(ilma)nkuulut karnevaalit, mutta nekin on tietty tällä hetkellä poissa laskuista. Lapset pääsevät kuitenkin osalliseksi hilpeästä menosta ja meiningistä tulevana tiistaina, kun koululla on Martedì Grasson eli laskiaistiistain (tai "läskiäistiistain", jos tarkemmin käännetään) juhlintaa naamiaispuvuissa. Kaupat alkoivat täyttyä asusteista ja muusta karnevaalitilpehööristä heti joulukamojen poistuttua, mutta yllättäen onnistuttiin jättämään homma taas viime tippaan eli siihen hetkeen, kun haluttuja pukuja tai ainakaan oikeita kokoja ei enää ole jäljellä. Argh! No, onhan päivä vielä huomennakin...

... ja viikon päästä loma. Jaksaa, jaksaa!

* Ihan kiva idea joo, ja kiva paikka, mut tieto dinneristä tuli torstaina kun tilaisuus oli lauantaina. Toisilla on näköjään vähän joustavammat aikataulut.