tiistai 30. huhtikuuta 2013

Elämää ikkunaluukkujen takana

Vuosi on edennyt siihen vaiheeseen, että ulkolämpötilat ylittävät sisälämpötilat. Mikä puolestaan tarkoittaa, että suljettujen ikkunaluukkujen aika on käsillä. Vähän on tylsää peittää näkymät juuri kun luonto on vehreimmillään ja auringonpaiste viehättävimmillään, mutta yleinen (yö)viihtyvyys edellyttää tätä. Elämme tulevankin kesän siirreltävien (rimpula)tuulettimien kanssa, joten odotettavaa on, että piakkoin on taas sopeuduttava kolmeenkymmeneen asteeseen myös sisällä. Ikkunaluukut blokkaavat onneksi kuumimman porotuksen pois, joten niiden käyttö (ja tiukka päiväajan tuuletuskielto) auttavat vähän lämpötilan hallinnassa.

Se on kuulkaa ruusun aika! Luulin, että kyseessä on pensas (?),
mutta täällä osa noista näyttää ihan puilta. Ja mikä tuoksu!

En valita. Kirjoitan tätä terassilla lämpimässä auringonpaisteessa, just sellaisessa kelissä kuin vappuaattona toivoisi olevan. Edessäni olevassa oliivipuussa kiipeilee sisilisko, koira köllöttelee auringonpaisteessa, mehiläisten pölytyshommat käy kuumana. Kesä tuli lopulta yllättävän nopeasti, niin kuin se Suomessakin aina tekee ("kesä yllätti suomalaiset", tiedättehän). Vajaan vuoden kokemuksen perusteella esitän siten faktana, että Toscanassa talvi on joulu-helmikuussa, kevät maalis-huhtikuussa, kesä touko-syyskuussa ja syksy loka-marraskuussa. Vuodenaikojen suhde on siten 3-2-5-2 kun se pääkaupunkiseudulla Suomessa on about 4-2-3-3. Vaikka virallisesti molemmissa maissa kai mennään 4x3-jaolla*.

Edellä mainittu oliivipuu. Löydä sisilisko.

Vapputunnelma on kyllä nyt vähän hakusessa, vaikka täälläkin on huomenna pyhä, "Festa del lavoro" eli työväen juhlapäivä. Picnic-kelit olis kyllä kohdillaan, joten ehkä jotain sellasta viritystä. Grillailua ainakin tänään. Ja vähän proseccoa.

Hauskaa Vappua!  Cincin!

* Italiaanojen mielestähän vielä ei ole oikeasti kesä. Osa kulkee jopa talvikengät jalassa. Näillä keleillä (hulluja nuo italialaiset)!:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti