Kielipuoli

Voin ylpeydellä todeta, että italian kielitaidossa olen saavuttanut jo iloisen tankero-asteen. Hoidan - tai ainakin yritän hoitaa - kaikki asiani italiaksi, ellei vastapuoli vaihda englantiin. Toki sanavarasto on vielä kapea ja kieliopistakin keskusteluun sisältyy lähinnä hatara mielikuva, mutta aika usein sitä huomaa tulevansa ymmärretyksi. Universaali kehonkieli ja hymy auttavat nekin usein eteenpäin, mutta silloinkin kun niiden käyttö ei ole ollut mahdollista (siis puhelimessa), olen jotenkin saanut asiani hoidettua.

Pystyn myös kohtuullisen hyvin seuraamaan paikallisten käymää keskustelua, ainakin silloin kun tiedän asian kontekstin. Radio- ja televisio-ohjelmien nopeatempoisesta puheesta en kyllä useinkaan saa selvää ja aina joskus joku yllättää kysymällä jotain täysin odottamatonta, jolloin kieli yleensä menee solmuun.

Yleisesti ottaen olen kehittynyt aika taitavavaksi nyökyttelemään ja esittämään, että ymmärsin selitetyn asian, vaikka ihan varma en oliskaan. Hyvin tavallinen tilanne on sellainen, jossa ollaan merimiehen kanssa juttusilla jonkun paikallisen kanssa ja molemmat näyttää olevansa ihan selvillä vesillä, mutta sitten jälkikäteen huomataan että kumpikaan ei oikein ymmärtänyt mistä oli kyse. Onneks toinen on yleensä ymmärtänyt puolet ja toinen sen toisen puolen, joten kokonaisuus selviää suht pienellä päättelytaidolla. Tai sitten ei :)

Tällaisen näkymän kautta kuljen kielikouluun

Kaikkeen tottuu, tähän kielipuolisuuteenkin. Italia on ensimmäinen vieras kieli, jota olen oppinut enemmänkin korvakuulolta ja vähemmän kieliopin kautta. Jos ei muuta, niin tapa mahdaltaa ainakin kynnystä kommunikoida vajavaisellakin kielitaidolla. Ja onhan niitä kehujakin tullut! Yleensä pidemmät keskustelut ajoittuvat koiralenkeille, joilla törmään puheliaisiin kanssaulkoilijoihin. Lähes poikkeuksetta harjoitukset ovat onnistuneet ja kiitosta osaamisesta kertynyt. Se jos mikä lämmittää mieltä.

Muista "osaamistani" kielistä ranska on kärsinyt tästä uudesta kielitulokkaasta eniten. Toisin sanoen en saanut pariisissakaan juuri järkevää sanaa suustani, vaikka oikeasti mun kyllä pitäis osata sanoa muutakin kuin "Un croissant, s'il vous plaît". Vaan väkisin tunkee sitä sì:tä oui:n sijaan ja grazieta mercin tilalle. Toisaalta ranskanopinnoista on ollut hyötyä ainakin kieliopillisesti. Verbit on hankalia, maskuliinit ja femininiinit muistettava ja monet ilmaukset samantyyppisiä. Näillä mennään.

Vielä italialaisista ja niiden englanninkielestä. Käytännössä kouluissa on opetettu englantia viimeiset 30 vuotta, joten ainakin nuorempien pitäisi osata edes jotain. Opetuksen tasosta en tiedä, mutta aika harva kieltä mitenkään luontevasti käyttää. Tosin usein käy niin, että kun kysyy puhuuko toinen englantia ja vastaus on kieltävä, ja sitten aloittaa itse takeltelemaan italiaksi, vaihtaa keskustelukumppani lopulta kielen englanniksi. Niiden pitää vaan ensin todeta, että toi toinen puhuu vielä huonompaa italiaa kuin minä englantia, joten kasvojen menetystä (aka bella figura) ei tarvitse pelätä.

Lähiviikkoina ois taas todellisen kielitestin paikka, kun pitäis vääntäytyä virastoihin hoitelemaan vähän paperiasioita. Katotaan kuinka käy, veikkaan että lievää tuskastumista on odotettavissa.

Lopuksi vielä muutama mun randomi suosikkisana/lause:

Purtroppo non posso = valitettavasti en voi
Rallentare! = hiljentäkää vauhtia (moottoritiellä)
Che ne dici di... = entä jos...?

Nämä mielessä onkin hyvä lähteä nostelemaan italiantunnille päin, poikkeuksellisesti näin tiistaina. Buongiorno!