Blondina Italiassa

Kuten arvata saattaa, sinisilmäinen perheemme erottuu paikallisesta katukuvasta. Kun lisäksi 3/4 perheenjäsenistä omistaa vaalean tukan (joista yksi tätä nykyä ennemminkin kemikaaliteollisuuden ansiosta), on melko ilmeistä että taskussa on jokin muu kuin saapasmaan passi.

Blondit biitsillä. Leppoisissa tunnelmissa - tai sit ei...

Mistä sitä sitten ollaan kotoisin? Arvaukset vaihtelevat Norjasta Hollantiin, mutta kuinka ollakaan vahvasti Pohjois-Euroopan alueella pysytellään. Tosin yksi täkäläinen kaverini arveli, että merimies, se ainoa ei-blondi, voisi olla jostakin Itä-Euroopan maasta, ehkä Puolasta. Kukaan ei kuitenkaan kertaakaan ole tarjonnut vaihtoehdoksi Suomea*.

Kun aiheeseen Suomi sitten päädytään, nousee aina esiin maan luonto. Metsät ja järvet, lähinnä. Ja kylmyys. Italianopettajani meinasi pudota penkiltä kun tajusi, että Suomessa tarkenee kesällä t-paidassa. Olenkin ottanut asiakseni valistaa, että hyvällä tuurilla voi olla oikeinkin lämmintä, mutta se mikä kesästämme tekee ainutlaatuisen, on valo. Ja talvella vastaavasti pimeys. Myös joulupukki, saaristo ja hyvinvointivaltio näyttävät esiintyvän puheissani usein.

Kerran jos toisenkin olen kansalaisuuteni paljastaessani saanut kuulla kohteliaisuuden "Suomesta tulee kauneimmat naiset" (ja varmaan myös Ruotsista, Tanskasta, Ranskasta ja mistä vaan kohde sattuu olemaan :). Kieltämättä täällä saa blondina hieman keskivertoa enemmän huomiota, mutta häirityksi en ole oloani kertaakaan tuntenut.

Huomiota saavat myös pellavapäiset lapseni, ja Pinskullahan kävi jopa niin että melkein aiheutti tappelun luokan poikien keskuudessa, kun kisailivat siitä kuka tykkää neidistä eniten. Myös Patun päätä taputellaan täällä usein, vaikka ei enää mikään söpö taapero olekaan. Positiivista huomiota, yhtä kaikki.

Kuitenkin suhteellisen monella italialaisellakin on vaaleat hiukset ja/tai siniset silmät. Jopa hämmästyttävän monella. Suurin osa on kuitenkin ruskeahiuksisia ja -silmäisiä - no, italialaisen näköisiä. Pariisin reissun jälkeen tajusin, että loppujen lopuksi täkäläinen väestö on kuitenkin aika homogeenista. Siis esimerkiksi tummaihoisia on vähän, aasialaisia hivenen enemmän. Mutta kumpiakaan ei silti kovin paljon.

Tsekkailin huvikseni tilastoja. Wikipedian mukaan vuonna 2011 Italian väestöstä 7,5 % oli ulkomaalaisia (kun Suomessa prosenttiluku on 2,7 ja Pariisin alueella 40). Ulkomaalaisväestö painottuu maan vauraisiin pohjoisosiin, ja määrä vaihtelee Emilia-Romagnan 11,3 prosentista Puglian ja Sardinian 2,3 prosenttiin. Toscanassakin mamuja on keskimääräistä enemmän, 9,7 %. Suurimman ryhmän muodostavat romanialaiset ja albanialaiset, jotka eivät (mun mielestä) juuri ulkonäöltään paikallisista eroa. Pisassa kolmospaikalla ovat filippiiniläiset, koko maan tilastoissa marokkolaiset.

Rasismia en ole tähänastisessa arjessani huomannut. Vaikea on ehkä huomatakaan, kun kielitaito ei vielä(kään) ole kummoinen. Ja niin epäreilua kuin se onkin, ei sinisilmäiset blondit yleensä ole rasistien ensimmäisiä vihakohteita (paitsi ehkä Puolassa). Mutta jos olet tummaihoinen, ei pelasta edes ministeristatus. Eräänä päivänä saatat kuulla muistuttavasi orankia - toki vain vitsinä. Osataan sitä siis täälläkin. Säälittävää.

Toivon mukaan kansainvälinen koulu tekee tehtävänsä, ja omista pellavapäistäni kasvaa erilaisia kulttuureja, kansallisuuksia, uskontoja ja tapoja ymmärtäviä, sivistyneitä kansalaisia. Sillä erilaisuus, se on rikkaus.

* Todnäk ne ei edes muista sellasta maata olemassa olevankaan, ainakaan spontaanisti