keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Hellevaroitus

Suomen lehdistö on tänä kesänä varoitellut useampaan otteeseen superhelteistä ja tappavista lämpöaalloista. Tehdään sitä täälläkin, mutta uutisointiin oikeuttavat lukemat liikkuvat hieman korkeammalla kuin kotimaassa. Sillä kakskytviis, sehän on mukava normipäivä!

Ennuste huomiselle. Meille näyttäis tota 36 astetta.

Kesä on lehtien mukaan ollut tavanomaista viileämpi (eli lämpötilat siinä 25 ja 30 välissä). Nyt, kun lämpöaalto viimein iskee, se iskee kovaa. Tuulta ei ole nimeksikään, kosteus on korkealla ja lämpötilaennusteet 35 paremmalla puolen. Perjantaista alkaen ennustetaan vaarallisen kuumaa, viikon kestävää hellettä. Lehdet pursuavat vinkkejä viilentymiseen, eläkeläisille tarjotaan ilmaisia aurinkovarjoja, kodittomille vettä ja kaupunkiin jääville ilmastoituja tiloja oleiluun. On sanomattakin selvää, että päivän kuumimmat tunnit suositellaan vietettäväksi sisätiloissa, vettä juomaan paljon, ja jos mahdollista matkustamaan rannikolle tai vuoristoon, jossa on vähän siedettävämpää.

Mua ei vielä ahdista, mut saapa nähdä mikä on fiilis viikon päästä. Pääsääntöisesti kaupungissa ollaan, ilmastointi on edelleen vain yhdessä kerroksessa, Suomesta palaavat lapset kaipaavat arvatenkin myös jotain tekemistä eli liikkumista kodin ulkopuolella. Tuskin ainakaan palellaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti