Patu on yskinyt pari viikkoa ja eilen illalla alkoi valittaa korvaansa. Kipu ei ollut hellittänyt aamuun mennessä ja kuumettakin oli, joten lääkärin puheille oli päästävä. Mikä oli helpommin sanottu kuin tehty, sillä sen koommin kun nuo täkäläiset terveydenhuoltoasiat saatiin (viimein) kuntoon, ei kukaan meistä ole sairastellut (ja hyvä niin).
No nyt päästiin sitten toimimaan ihan oppikirjan mukaan, toisin kuin parina viime kertana, kun ollaan kärrätty nuorimies lähisairaalan ensiapuun (terveeksi diagnosoitavaksi). Ainoa ongelma oli, että oppikirjan tämä luku oli meiltä jäänyt lukematta (koska tämmöistä oppikirjaa ei ole). Joten aamulla soitin perhelääkärillemme (kuulostaapa muuten hyvältä) tiedustellakseni, että mites tämä homma toimiikaan, koskas sopisi tavata ja niin edelleen. Enkä edes häkeltynyt, kun tämä englantia kuulemma taitava lääkäri ei juuri mitään englanniksi puhunut, vaan latasin reippaasti (ennalta harjoittelemani) italialaiset vuorosanat... ja sain vastaukseksi tulleesta runsaasta puhetulvasta sen verran selvää, että ymmärsin soittaa uudestaan "puolen päivän jälkeen".
No, minähän soitin. Tällä kertaa saatiin asia paremmin selvitettyä ja puhelu päättyi siihen että lääkäri pyysi lähettämään pojan nimen ja osoitteen tekstiviestinä. Laitoin, saamatta oikeastaan vastausta siihen, että miksi ne piti lähettää. Pariin tuntiin ei kuulunut mitään, joten laitoin uuden tekstiviestin perään - tuliko aikaisempi? Vastaukseksi "OK". Johon minä, että mitäs nyt: tullaanko sinne, tuletko tänne vai mennäänkö suosiolla päivystykseen? Ei vastausta. Ja sitten pitikin jo lähteä Pinskua hakemaan.
Koska oli keskiviikko ja kaikki puistossa koulun jälkeen, jäätiin mekin sinne vielä vähäksi aikaa notkumaan. Tarkalleen ottaen siihen saakka, kunnes lääkäri soitti, että: "Olisin nyt oven takana, missäs te?" Juuri, kun olin päässyt paheksumasta asiaa ja italialainen kaverini oli luvannut soittaa lääkärille, jos vastauksia ei ala kuulua. Kiidettiin Pinskun kanssa juoksujalkaa kotiin ja treffattiin lääkäritäti - varsin lääkärinnäköinen, viiskyt ja risat - pihalla.
Lääkärin kotikäyntiä en olekaan aiemmin päässyt kokemaan. Täti tuli Patun majoituskeskukseksi muodostuneeseen olohuoneeseen, kuunteli keuhkot, katsoi kurkun, tunnusteli kaulan eikä katsonut korvia. Määräsi antibiootit ja toisen lääkkeen yskään, oli unohtanut leimasimensa edellisen potilaan luo ja soitti kaupungin toisella puolella olevaan apteekkiin sopiakseen, että käy tästä syystä leimaamassa reseptin myöhemmin. Diagnoosi meni multa kyllä vähän ohi, ehkä se oli se korvatulehdus sitten (saako sen selville korvia katsomatta?).
Merimiehen saavuttua autoiltiin tuonne apteekkiin ja saatiin lääkkeet melkein ongelmitta, ainoastaan yksi paperi, joka kertoo että asutaan täällä, puuttui. Vakuuttelin, että semmoinen paperi kyllä löytyy kotoa (???), ja saatiin lääkkeet. Ei siis olisi (ilman vakuuttelua) riittänyt, että näytettiin tessera sanitaria (paikallinen Kela-kortti) ja se ihme pahviläpyskä, joka kertoo että ollaan tän kyseisen lääkärin asiakkaita - niiden saaminen kuitenkin edellyttää, että nää asuinpaikka-asiat sun muut on kunnossa (no, Italiassahan tässä ollaan).
Yllättäen selvisi, että (lasten???) antibiootit on ilmaisia, joten säästettiin siinä 10,70 €. Yskänlääke-tableteista piti sen sijaan maksaa kympin verran. Mitään ohjeitahan täkäläisiin lääkepakkauksiin ei vaivauduta kirjoittamaan - onneksi olin tajunnut lääkäriltä kysyä, että millasta lääkitystä sitten laitetaan. Aamuin illoin molemmat tabletit, ruuan kanssa ja seitsemän päivän ajan. Hyyyvä (ja nyt voin tulla blogista tarkastamaan että miten se oli, jos vaikka unohtuu)!
 |
| Lääkärikäynnin Tärkeät Paperit: tessera sanitaria, lääkäridokumentti ja resepti (ilman leimaa). |
Että semmosta. Aika positiivinen asia oli tosiaan tuo kotikäynti, varsin mukavaa ettei tarvinnut lähteä liikuttelemaan potilasta minnekään. Ilmeisesti näin se täällä (lasten kohdalla???) meneekin, ja jos illalla tai viikonloppuna tulee tarve lääkäripalveluille, voidaan liikahtaa tohon kotikadun varrella olevaan Guardia Medicaan eli terveyskeskukseen. Tosin puolalainen kaverini sanoi, että (italianopettajansa mukaan) sinne voi mennä tarvittaessa milloin tahansa...
Siis jonkin verran valaistuneempia ollaan tän terveydenhuoltoasian suhteen, mut onhan tässä vielä jokunen himppasen hämärä kohta. Vaan eiköhän se tästä! Hyvin homma pelittää, ei voi valittaa. Sitäpaitsi en kyllä tiedä sitäkään, millä tavoin Suomeen tulevia ulkomaalaisia paikallisista tavoista valistetaan. Täällä ei kokemukseni mukaan mitenkään, mutta muutama paikallinen kaveri ja rohkea kysely kyllä näyttävät auttavan eteenpäin ihan mainiosti.
Nyt vaan toivotaan, että kundi tulee kuntoon!
Luonnollisesti tämä kaikki tapahtui tänään eikä huomenna, kun vietän päivän Suomeen matkustaen ja merimies ottaa hoitovastuun. Mut mikäs siinä, mukavastihan tämä päivä hurahti kaiken pähkäilyn lomassa (tosin pakkaaminen on vieläkin kesken, muutama muu matkavalmistelu jäi täysin tekemättä jne, mut se on pientä se).
Ja paikallisesta terveydenhuollosta puhuakseni - täällä muuten pääsee joukkopapaan kolmen vuoden välein, mäkin kävin jo sellaisessa ja hyvin (haparoiden) toimi sekin. Kyllä täällä suomalaisen kelpaa olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti