Empiirinen koe

Ollaan tässä viime viikkoina tehty epätieteellistä koetta siitä, millaiset vaikutukset "jonkun" kyvyttömyydellä arvioida tutkimustyöhön käytettävä aika realistisesti on standardiperheen elämään. Havaintoja tähän mennessä:

• Jossain huomaamattomassa välissä lapset ovat kasvaneet niin isoiksi, että ne suoriutuu monesta arkiaskareesta ihan ilman äidin apua. Esikoiselle ei ole mikään ongelma käydä itsekseen paperikaupassa ostamassa puuttuvia koulutarvikkeita, ja pian 10-vuotias "vauvelikin" osaa tarvittaessa tehdä voileivän, mikäli nälkä yllättää.

Näköjään kuopus osaa nykyään myös lukea iltasatunsa itse *taputtaa puutuneita käsiään*

• Merimies on osoittautunut sangen kelvoksi emännäksi. Viikonloppuna syötiin niin erinomaista kana-feta-parsapiirakkaa, etten ole moista ennen maistanut. Myös ruokalistojen suunnittelu ja kaupassakäynti onnistuu vaivatta (tätä jälkimmäistä on tosin harjoiteltu jo piiiiitkkäään).
• Hereilläoloaikaan saa mukavasti puoli tuntia lisää peliaikaa (lue: työaikaa) jättämällä erillinen aamulenkki väliin ja ottamalla koira mukaan lasten koulutaipaleelle. Tosin tämä puolituntinen saattaa toisinaan tärveltyä siihen, että sitä pistää ajatuksissaan avaimet juuri siihen taskuun, jossa ne eivät todellakaan pysy, ja sitten kotiin tultua palaa takaisin samoja jälkiä avaimia etsimään, pettyy ja jälleen ilahtuu, kun tuloksettoman keikan jälkeen takkia riisuessaan vilkaisee puhelinta (joka on koko reissun ajan ollut siinä erikoisvahvisteisessa kännytaskussa, josta mikään ei tipu ja josta puhelinta ei juuri jaksa kaivella esille liikkellä ollessaan) ja huomaa, että koululta on tunti sitten tullut viesti, että "avaimet on täällä".
• Toisaalta työskentelyaikaa lisää näppärästi myös se, että luopuu pitkien yöunien ylellisyydestä ja tahkoo flown voimin 4-6 tunnin unosilla. Tällä tavoin yhdestä kaskytneljätuntisesta saa helposti taiottua kaksi työpäivää. 
• Ja taas toisaalta, vahvasti iltavirkun puolison hoitamat iltarutiinit saattavat johtaa siihen, että koko perheen unirutiini heittää häränpyllyä. Okei, ehkä lukuisilla viime päivien vapailla on myös osuutensa siihen, että myös esiteinit menevät nukkumaan siinä puoli yhden-yhden kieppeillä, ja nukkuvat kymmeneen-yhteentoista. Paitsi tänä aamuna, jolloin arki raastoi peittojensa alle piiloutuneet perheenjäsenet (myös sen tutkijan) väkisin pystyyn kello seitsemän (haukotus).
• Myös spanieli saattaa stressaantua. Kun tutkimusapulaisen vaativat hommat valvottavat pitkälle yöhön, voi päivällä vähän väsyttää. Normaalista kello 6:20 herätyksestä on tullut ihan mahdoton ajatus, sillä silloinhan koiranunet on vielä ihan kesken!
• Moni ns. normielämään kuuluva homma saattaa jäädä tekemättä: alet kiertämättä, blogi pitämättä. Patu kulkee jo toista päivää vanhan koulupuvun harmaissa housuissa, kun kaikkien uusien sinisten housujen polvet on puhki, eikä kukaan ehdi kauppoihin etsimään uusia, saatikka paikkaamaan vanhoja. Tai no, yritin kyllä, mutta eihän ne pikaisesti tehdyt korjaukset kestäneet edes yhtä päivää. Kengät sentään ehdin lankata tänä aamuna, kun tingin hieman hesarin luvusta (josta on muuten myös tullut tapa).

Onneksemme voimme todeta, että valoa on näkyvissä tunnelin päässä, ja empiirinen koe pian päättymäisillään (kolme viikkoa alkuperäisen deadlinen jälkeen). Sitten odottaakin suhteellisen monta tekemättä jäänyttä tehtävää, joten eiköhän tämäkin viikko saada aika sutjakasti kulutettua. Blogiin ajateltujen aiheiden lista on sekin pitkä, joten pysykää kuulolla, ehkä tästä vielä päästään uuteen nousuun. Olette ajatuksissa, pus!

ps. Pinskulla sentään menee somessa vähän paremmin, nyt aukesi blogin lisäksi myös kaverin kanssa ylläpidettävä vlogi. Digimami diggaa!