maanantai 12. marraskuuta 2012

Parlo un po' d'italiano

Sain viime keskiviikkona italianopettajaltani ripityksen: olis jo aika alkaa käyttää sitä italiaa sen sijaan, että turvaudun englantiin aina, kun sanat ei heti tule mieleen. Puhuminen olisi kuulemma kerta kerralta helpompaa. Niin totta, mutta yllättävän vaikeaa. Palautteesta reipastuneena olen kuitenkin nyt tosissaan yrittänyt.

La tigre e la neve con sottotitoli.

Torstaina katsoin ekan italiankielisen elokuvani, Italiassa suurta arvostusta nauttivan näyttelijä-ohjaajan Roberto Benignin "Tiikeri ja lumi", ja kappas vaan, ymmärsin. Tosin apuna oli tekstitys heikkokuuloisille, mutta silti. Uutislähetyksiä seuraan myös silloin tällöin, mutta muuten telkkarin katsominen on jäänyt aika vähille. Täytyy varmaan aktivoitua (tv:n katsomisessa, jo on aikoihin eletty!), kun siinä kuullunymmärtämistä saa treenattua vähän niinkun oheistuotteena. Keittiöradiohan tulikin jo hankittua, vähän samassa tarkoituksessa.

Loppuviikolla kävin myös ensimmäisen järkevän keskusteluni Signor Ciampalinin, vuokraisännän, kanssa. Keskustelimme viime aikojen korjaustarpeista ja kuin ihmeen kaupalla ymmärrettiin toisiamme ihan kohtuullisesti. Tosin aina kun totesin "non ho capito" eli "en ymmärtänyt", korotti Signore ääntään, hymyili ja oletti, että äänenvoimakkuus ajaisi asian. Hassu mies.

Tässä kun Koulutusrahaston tuilla elellään, odotellaan veromätkyjä lankeaviksi, on matkustelusuma meneillään, joulu tulossa ja kotimaan vuokralaisetkin päättivät vetäytyä sopimuksesta kesken kauden*, niin järkevänä ihmisenä päätin sitten tuplata kielikurssimenoni eli marraskuun alusta lähtien olen käynyt tunneilla kaksi kertaa viikossa kerran sijaan. Aiempi tahti tuntui liian verkkaiselta, enkä enää oikein kokenut oikeutetuksi hokea aiempaa lempilausettani "non parlo italiano", kun kuitenkin olen maassa jo tovin asustellut ja aika hyvin ymmärrän mistä on kyse. Joten päätin nopeuttaa oppimisprosessia, mikä taisi olla ihan paikallaan.

Viime perjantaina nimittäin yllätin sekä opettajani että itseni jaarittelemalla italiaksi mm. havainnoistani paikallisten liikennekäyttäytymisestä, Rooman-reissun tapahtumista ja tulevista viikonloppusuunnitelmistani. Kun on kova puhumaan ja turvallinen fiilis, ei näköjään sanojen puutekaan ole este. Pistää vaan peräkkäin mitä mieleen tulee ja lainaa loput sanat ranskasta. Josta johtuen mun keskustelu kuulostaa jotakuinkin tältä: "Viime viikko, kävelen koiran kanssa sunnuntaina aamulla ja kova liikenne. Kaikki ajaa autolla aamiainen, sanomalehti, ma ei tieda, pieni kylä Valmontone". Jooh. Onneksi Costanzalla on pitkä pinna :)

Seuraavana tavoitteena mulla on selvitä käynnistä naapurin vihanneskaupassa. Se täti vasta tykkääkin jutella! Eräänkin kerran se kommentoi mulle mm. asuntojen hintoja, mut nehän liittyykin aika läheisesti perunoihin. Valitettavasti mun kommunikointi on tähän mennessä rajoittunut tyyliin: "Sipulia. Neljä.", "Perunoita, puoli kiloa, kiitos", "Ok, kiitos", "Näkemiin". Täti varmaan ratkeaa riemusta kun saa musta juttukaverin. Ties vaikka meistä tulis bestiksiä tai jotain.

Raporttia seuraa.


* Todellakin, jos olis tarvetta tai tiedätte jonkun, jolla olis tarvetta 135 neliöön Kirkkonummella, vaikka lyhyeksikin ajaksi, yhteydenotot on tervetulleita. On nimittäin tosi riemukasta alkaa sumplia Suomen kämpän asioita täältä käsin, kun tässä nykyisessäkin riittää säätämistä. Puhhuh.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti